torstai, 5. huhtikuu 2007

Kuinkas sitten kävikään...

Riina sai lisää sairaslomaa ja kävi toimistolla sopimassa  irtisanomisestaan. Tj oli kuvitellut, että Riinalle maksetaan joku könttäsumma (mikä lie hatusta vedetty) ja that´s it. No onneksi Riina oli vielä niin tolkuissaan burn outista huolimatta, että ei suostunut tuohon vedätykseen. Hän sai palkan normaalisti irtisanomisajan loppuun (30.6.06) kerran kuussa, mutta Riinalla ei ollut työvelvoitetta! Riina kävi helmikuussa -06 viikon verran opastamassa jälkeensä jääneitä. Se olikin mielenkiintoista, kun uutta tulokasta ja Raijaa ei kiinnostanut opettelu pätkän vertaa! Riina teki sitten rästihommia osallistumatta enää esim. asiakaspalveluun. Keskiviikkona tunnollinen Riina kuitenkin totesi, että hei eikö olisi aika alkaa opetella näitä juttuja, että en todellakaan tule tänne enää tämän jälkeen! Hätäseen siinä sitten käytiin asioita läpi. Riinan työkenttä oli ollut laaja, eikä kaikkia vuosien varrella opittuja ja sattuneita asioita voi mitenkään muistaa - valtava tietopankki lähti Riinan mukana pois.

Eipä ne olot siellä sen auvoisemmiksi käyneet. Nyt Tj:n silmätikuksi joutui Jaana. Tilanne kärjistyi loppukesällä siten, että koko henkilökunta laati kirjeen Tj:n johtamistaidottomuudesta ja suoranaisesta työpaikkakiusaamisesta Toimistomaailman hallitukselle. Kirje pyydetiin käsittelemään luottamuksellisena ja hallitusta pyydettiin ottamaan henkilökuntaan yhteyttä. Näin ei sitten käynyt - yksi hallituksen jäsen ampaisi kirjeen saatuaan suoraan Tj:n luokse, jonka jälkeen asiaa lähdettiin heidän kesken puimaan läheiseen ravintolaan!? Tj palasi sieltä naama viturallaan ja hänen ainoa huolensa kuulemma oli, että hänen maineensa on nyt mennyt... Kirjeen laatijana ja alullepanijana olivat olleet Raija ja Kake ja kirje oli ollut aika rankka, mutta Jaana oli sitä saanut "siloteltua". Tj otti sitten vuorollaan kaikki kuulusteluun kirjeen laatijan selvittämiseksi; Raija ja Kake eivät myöntäneet mitään ja tilanne päätyi siihen, että syyllinen tehtiin Jaanasta! Just näin. Tuon jälkeen olot kävivät kaikille sietämättömiksi. Tj JOrma ei siis todellakaan mennyt itseensä, vaan näki asian niin ettei hänessä ole mitään vikaa, vaan kapinoivassa henkilökunnassa.

Jaanan ja Raijan välit olivat aivan ristissä eivätkä he tullee toimeen keskenään. Toimistossa oli aika ahdistava tunnelma, kun kukaan ei puhu mitään, kaikki vaan istuvat omissa kopeissaan. Ennen sentään nauru raikui ja juttu lensi Tj:stä huolimatta tai siitä johtuen, mutta nyt kun henkilökuntakaan ei pidä yhtä, niin tunnelma on painostava. Marraskuussa Jaana ei sitten enää jaksanut - jäi työuupumuksen takia sairaslomalle mukanaan uni- ja masennuslääkkeet, kuten alkuvuonna Riinallakin! Jaana oli purkanut työterveydessä pahaa oloaan; lääkäri oli kysynyt, että eikö tuohon henkiseen kiusaamiseen voisi joku puuttua, niin Jaana oli todennut, että kukas siihen puuttuu, kun kiusaaja on esimies eikä hallitus korvaansa lotkauttanut asialle. Jaana irtisanoi itsensä joulukuussa, samoin teki Raija sekä Kake! Vuoden 2006 aikana Toimistomaailman henkilökunnasta siis vaihtuivat kaikki ns. vanhat tekijät ja jäljelle jäivät Tj ja huoltomies Aki, joka ei ollut osallisena toimiston touhuun, kun onnekseen työskenteli päivät yleensä muualla kuin toimistohommissa.

Eipä ole soineet kellot tässäkään vaiheessa Toimistomaailman hallituksella, että mistä johtuu tuollainen joukkopako? Nukkehallitus, jolla ei ole mitään virkaa, kun on Tj:n otteessa sekin.

Tänä nimenomaisena hetkenä tilanne on seuraava: toimistossa ei ole yhtään naispuolista työntekijää!!!! Tekniseksi isännöitsijäksi valittiin henkilö, joka ei ole koskaan ollut kiinteistöalalla. Hän on ottanut linjan, että poismuuttavilta asukkailta rokotetaan rahaa niin paljon kuin sielu sietää... esim. oven rikkominen - uusi ovi norm. hinta 100 e asukkaalta laskutetaan tyyliin 300 e. Valvontakameran kääntämisestä niin, että ei kuvaa kuin seinää (kamera ei ole rikki) laskutetaan 500 e jne. jne. Vuokravalvontaan palkattiin mies, joka ei ole koskaan vuokravalvontaa tehnyt ja asukassihteerinä on mies, jota kiinnostaa tasan oma palkka ja lomien pyöriminen. He ovat vuorollaan sairaslomilla. Ihmetellä täytyy, miten hommat hoituu ja miksei Tj nosta nyt meteliä moisesta sairastelusta, kun esim. Riina ja Jaana saivat kyllä kuulla omista, todellisista, sairasteluistaan suoranaista vittuilua. Käyttöasteet ovat pudonneet, muttei sekään mitään haittaa. Asiakaspalvelu on ala-arvoista - asiakkaita mm. uhkaillaan oikeuteen vetämisellä, tai sanotaan että mitä tänne soitat ja valitat, ei mua kiinnosta sun valituksia kuunnella. Tj:n mukaan toimistossa menee nyt paremmin kuin koskaan ja henki on myös parempi kuin koskaan - aivan uskomatonta! Lisäksi miehiä voidellaan nyt jääkiekkoliigan lipuilla, konserttilipuilla, golfiinkin olisi mahdollisuus jos kiinnostaa. Eipä nyt olla köyhiä eikä kipeitä...

Tämän kirjoittaja pääsi onnekseen sieltä pois, mutta on edelleen hyvin perillä tapahtumista. JOskin ne eivät enää kiinnosta, joten raportointi päättyy tähän. Täytyy vain jaksaa uskoa, että joskus Tj edestään löytää tekemisensä ja paha saa palkkansa, ei tässä menossa olisi muuten mitään järkeä, että viattomat saa kärsiä ja paha vaan porskuttaa. Toivottavasti hän joskus jää myös kiinni Toimistomaailman laskuun ostamistaan lepotuoleista kotiinsa, taulutelevisioista, Moccamastereista ym. ym.

tiistai, 10. tammikuu 2006

The final count down...

30.12.05 Simo irtisanoi itsensä! Tj oli mennyt vaikeaksi ja todennut että: "en uskonut, että sinä olisit ollut lähdössä...". Tämä varmisti taas osaltaan sitä, että lähtövuorossa on Riina. Riina laittoi sitten taas kerran sähköpostilla kyselyn, että mitäs nyt sitten Simon lähdön jälkeen? Otetaanko joku tilalle vai mitä? Maanantaina ei tullut mitään vastausta, mutta yhteiseen sähköiseen kalenteriin ilmestyi tieto aamupalaverista koko henkilökunnalle tiistaina klo 8.15 alkaen.

Tiistai koitti ja palaveri alkoi. Tärkein aihe eli Simon irtisanominen oli sijoitettu viimeiseksi otsakkeen "muut asiat" alle. Kun päästiin siihen asti, niin tj ilmoitti, ettei Simon tilalle palkata ketään ja että ei hän näe, että töitä pitäisi mitenkään edes jakaa, vaan Riina ja Raija vaan alkaa niitä vuorollaan tehdä, kellä nyt sattuu tilaisuus olemaan????? Riina sanoi, että kyllähän nyt työt pitää jakaa, että onhan Simolla ollut aivan selkeä toimenkuva! Tj sanoi pirullinen ilme naamallaan Riinalle: "no selostappas mitä siihen sitten kuuluu". Riina alkoi tehdä selkoa ja johan tuli sitten vaikeasti myöntö, että no voidaanhan ne työt jakaa, mutta teidän pitää keskenänne ne sopia. Simo ajatteli jälkeenpäin aiheesta, että mitähän ihmettä hän on kaikki työvuotensa tehnyt, kun töissä ei ole mitään jakamista?!

Riina kysyi sitten, että miten ylityöt korvataan, sillä niitä tulee ihan varmasti kiireisinä aikoina. Tj vastasi siihen tympeästi, että yhtiön politiikkaan ei kuulu ylityöt vaan työaika on 8-16 ja kaikki työt tehdään sinä aikana. Siinä vaiheessa Raija sanoi, että no tehdään mitä ehditään, tj:n tyly vastaus kuului, että EI kaikki työt tehdään! Riina sanoi sitten, ettei ainakaan veny enää yhtään ilmaiseksi. Siihen tj totesi: "sitten täytyy etsiä muita töitä!" Riina sanoi, että niin varmaan täytyy... Raija kysyi, mitä sitten jos molemmat ovat yhtäaikaa sairaana - siihen todettiin tj:n toimesta, että sitten tulette kipeänä töihin.

Just joo, tuo oli Riinalle viimeinen pisara. Koko viime syksyn ja loppuvuoden kerääntynyt ahdistus ja paha olo purkautuivat. Riina soitti lääkärilleen, sai torstaiksi ajan ja sen saldona hän lähti pitkälle sairaslomalle mukanaan masennus- ja unilääkkeet...

Kun tj kuuli, että Riina on jäänyt sairaslomalle, hän soitti välittömästi Riinalle. Keskustelu meni seuraavasti:

tj: .... täällä terve. Kuulin, että olet jäänyt sairaslomalle, mikäs sulla on?

R: joo, niin jäin. Kävin tänään psykiatrian osaston lääkärillä. Kuule, päästä vippaa...

tj: syvä hiljaisuus.... sitten: olenkin ollut ymmärtävinäni, että sinulla on ollut viime aikoina täällä paha olla.

R: niin on

tj: en minä halua, että sinä lähdet täältä ovet paukkuen pois - tehdäänkö kuule diili? Yhtiö irtisanoo sinut tuot. ja tal. syiden vuoksi, opetat uuden ihmisen ja sitten pääset pois!

R: minulla on kuuden kuukauden irtisanomisaika, että siitä lähdetään, en suostu mihinkään kuukauden irtisanomiseen. Putoan muuten taloudellisesti ihan tyhjän päälle

tj: ei ei ei missään tapauksessa, tulet nyt sitten parin viikon päästä töihin ja neuvotellaan asiasta.

Tämän jälkeen Riina oli aivan varma, että ellei Simo olisi kerinnyt irtisanoa itseään ennemmin, niin Riinalla olisi ollut se monon kuva persauksissaan ennemmin tai myöhemmin! Naisen vaisto, intuitio tai mikä lie sen kertoi jo heti syksyllä, kun irtisanomisesta alettiin puhumaan. Tämähän nyt vain sitten varmisti sen. Ei mitään toivotteluja siitä, että lepää nyt ja tule töihin, vaan heti ehdotetaan diiliä siitä, että miten Riinasta päästään eroon.

Että näin - Riinanhan ei tietysti tarvitse suostua yhtään mihinkään mihin ei itse halua. Mitään perustetta ilman suostumusta irtisanomiselle ei enää ole. Tosin Riina haluaa pois, niin tämähän on parempi kuin oma irtisanominen ja ennen kaikkea terveys ensin, ettei ole kohta niin burn out, ettei kykene enää mihinkään töihin.

Riina on nyt 2 viikkoa sairaslomalla, eikä se ehkä riitä - ahdistaa ajatuskin takaisin menosta tuonne firmaan, saati vielä alkaa opettaa jotakin henkilöä. No on ne neuvottelut kuitenkin käytävä tekemässä ja kuunnella mitä tj ehdottaa. Riina on myös hakenut, kuin lottovoitosta auki tullutta työpaikkaa, josta hän on aina haaveillut mennäkseen urallaan eteenpäin - wish her luck!

maanantai, 19. joulukuu 2005

Missäs mennään tänään

Ei ole jaksanut kirjoittaa koska päivästä päivään tilanne on jatkunut siten, että Tj "pakoilee" työntekijöitään, eikä suostu edelleenkään kertomaan tilanteesta mitään. Tässä viimeaikojen tapahtumia:

Tj Jorma vetää edelleen sitä linjaa, että hän ei tiedä yhtiön siirtymisestä mitään, eikä hän myöskään itse suostu ottamaan sitä luuria käteen soittaakseen ja kysyäkseen asiasta. Pelkääkö hän oman paikkansa puolesta vai mikä ihme asiassa mättää - yli viiskymppisen toimitusjohtajan ei luulisi käyttäytyvän noin lapsellisesti...

Riina laittoi itsenäisyyspäivän aattona, pitkään hiljaa oltuaan, tj:lle kyselyn, että eikö asiasta voisi alkaa keskustelemaan meidän kolmen kanssa, vaikkei päivämäärä olekaan tiedossa? Tilanne on erittäin stressaava ja työmotivaatio on tuolla vaikenemisella tapettu aikoja sitten. Riina ei nimittäin usko, ettei tj:llä olisi jo valmis visio siitä, miten työt jaetaan ja kuka ne tekee. Mitään vastausta ei ikinä tullut, paitsi siten, että itsenäisyyspäivän jälkeen, kun Raija oli tullut aikaisemmin töihin, tj oli häneltä mennyt kyselemään toimiston "tunnelmia" ja tokaissut, että Riinakin laittoi kyselyn, mutta ei hän tiedä mitään. Oli kuitenkin tokaissut myös, että yksi irtisanotaan joka tapauksessa!

No niin, mikä mulkvisti! Onhan hänellä suunnitelmat valmiina ja näemmä siten, ettei taaskaan suostu edes neuvottelemaan kenenkään kanssa mitään, vaan tulee sanelemaan mitä ja miten tehdään. Nyt vaan ei enää onnistu! Nimittäin; Simo on jo ihan varmasti lähdössä pois, ei ole vaan vielä tehnyt irtisanomista, kun ei tarvitse - irtisanoutuu 13.1.2006 ja siitä 2 viikkoa, niin hän on poissa. No nyt armaat lukijat, joku ajattelee kuten varmasti tj, että no niin ongelmahan ratkeaa tällä eli kun yksi lähtee, niin tilalle ei palkata ketään ja työt jaetaan ja tj:n ei tarvitse irtisanoa ketään.

Tässä on vaan se mutta, että nyt tj saa syödä oman paskansa ja selvitä toimiston kaaoksesta kohta miten parhaaksi näkee sillä Raija on hakenut ja hakee koko ajan uutta työpaikkaa, hänellä on kahden viikon irtisanomisaika myös eli kun se paikka löytyy, niin lähtö on erittäin nopea. Riina sitten taas - hakenut myös uutta paikkaa ja hakee, mutta ei ehkä löydy niin vain. Kuitenkin Riina on tehnyt myös sen päätöksen, että hän ei enää "pelasta" eikä paikaa tilannetta, tämä paska ei enää Riinan päälle yksin kaadu. Riina irtisanoutuu sitten siinä tapauksessa, että Raijakin saa paikan, siitä huolimatta oli työtä tai ei ja tuli karenssi tai ei.

Ajatelkaa, kun 3 eli kaikki asiakaspalvelusta lähtee lähes yhtäaikaa, on käytännössä mahdotonta saada siihen tekijöitä, jotka hallitsevat homman, varsinkin kun ei ole ketään edes opettamassa ja kertomassa mitä työn kuvaan kuuluu - tj ei ole siitä ajantasalla!

Siinä sitten voivat tj ja Jaana joka petti porukan ihmetellä kahden, että mites tässä näin kävi!

Toimistomaailman hallitus on myös jo ihmetellyt sitä, että mitä ihmettä tj haalii kirjanpidon tehtäviä, emmehän me mikään tilitoimisto ole...

4.1.06 uusi omistaja järjestää yhtiön asukkaille tiedostustilaisuuden siirrosta, sinne on kutsuttu myös tj mukaan - ja vielä hän kehtaa väittää, ettei hän tiedä aikataulusta mitään???????

maanantai, 24. lokakuu 2005

Monta aikaa kulunut

siitä, kun viimeksi kirjoitin...

Toimistossa tapahtunut Yhtiön tiimoilta se, että vähä henkilökunta on hajallaan, mitään solidaarisuutta ei löydy ja jokainen näyttää ajattelevan vain omaa persettään, viis siitä, että joltain on lähdössä työpaikka alta.

Riina on erittäin väsynyt tilanteeseen. Hän on puhunut sen puolesta, että etsittäisiin keinoja millä kaikkien työpaikat säilyisivät, mutta on huomannut olevansa yllättäin se, jonka ainoastaan pitäisi uhrautua muiden puolesta. Kukaan muu ei ole vastaavasti valmis tekemään samaa Riinan puolesta. Mikä herätys ja oivallus - miksi Riinakaan sitten ajattelisi enää ketään muuta kuin itseään?!

Raijalla menee edelleen kovaa, juuri mainosti miten on väsynyt kun oli eilen sunnuntaina vetänyt älyn ämpäriin - ei voi kuin ihmetellä ja vierestä todeta miten alkoholiongelma on jo pitkälle kehittynyt.

Jaana petti Riinan luottamuksen aivan täysin. Hänelle on tulossa kirjanpitoon yhtiön tilalle lisää töitä, niin että hänen työpaikkansa ei ole enää uhattuna. Niin itsetyytyväistä ilmettä Riina ei ole koskaan kenenkään naamalla nähnyt. Lisäksi Jaana otti sen kannan puheissaan, että ei koske enää minua ja teillä muilla ei ole niin väliäkään... No, pakko ajatella, että joskus se vielä osuu omaan nilkkaan ja silloin ainakaan Riina ei tule enää Jaanan tueksi.

Kaija ja Simo ovat ne 2 muuta Riinan lisäksi, jotka ovat siis irtisanomisuhan alla. Toimitusjohtaja Jorman juttusilla käydessä kumpikaan heistä ei ilmoittanut halukkuuttaan osa-aikaiseksi ryhtymiseen, vaikka Riina ilmoitti, että voisi harkita. Nyt siis Riina on tullut siihen tulokseen, että ei aio yksin todellakaan uhrautua näiden kahden edestä. Menköön sitten niin, että jos joku irtisanotaan niin sitten irtisanotaan, mitä se enää Riinaa liikuttaa.

Tj Jorma on sitten myös osoittanut taas törkeytensä kertomalla ja kyselemällä asioista Jaanalta ja Raijalta ja Simo ja Riina eivät saa tietoja mistään elleivät itse käy kysymässä! Että sehän se työmotivaatiota lisää, kun asioista kerrotaan harvoille ja valituille.

Riinalla ei mitään motivaatiota tosin ole, alkaisi olla helpotus, jos irtisanominen osuisi hänen kohdalleen, ei tarvitsisi enää tuollaisia paska työkavereita katsella. No, osaa Riinakin tätä peliä pelata ja jotain vaikutusvaltaa hänelläkin on vielä vanhimpana työntekijänä.

 

 

torstai, 6. lokakuu 2005

Lehdestä luettua

on se hauska, että paikallisesta sanomalehdestä saa lukea missä mennään Yhtiön puitteissa?! Jorma ei ole ollut paikalla ja kun on, vetäytyy huoneeseensa ovi kiinni. Laittoi meille sentään yhteiseen kalenteriin tiedoksi, että seuraavana maanantaina on työpaikkapalaveri, jossa yhtenä aiheena on Yhtiön siirtyminen Toimistolta ja mahdollisesti sitten sen aiheuttamat henkilökunnan muutokset.

Riina epäilee, että Jaanalla on jotain tietoa enemmän kuin muilla. Puhuu jotenkin niin varmasti, että joku asiakaspalvelusta lähtee ja kun Riina sanoo, että miten lähtö voi koskea muka vain meitä 3 henkeä, että kaikiltahan tässä vähenee työt Yhtiön myynnin myötä, niin ilme Jaanalla on jotenkin erikoinen... Raija on asiasta samaa mieltä. Lisäksi Jaana sanoi yhtenä päivänä Riinalle, että eräässä firmassa haetaan siivouspalveluesimiestä, että sinähän Riina voisit hakea sitä paikkaa. Riina totesi, että eipä tässä ole siivousalan kokemusta pätkääkään; Jaana siihen vain, että äkkiäkös sen nyt oppii! Just joo, mitä helvettiä Jaana on Riinalle mitään paikkoja ehdottelemaan - hakisi itse siihen duuniin.

Mielenkiintoista onkin nyt nähdä, löytyykö pienestä porukasta yhteishenkeä taistella kaikkien työpaikkojen säilymisen puolesta vai ajatteleeko jokainen vain omaa persettään?

Riina on päättänyt olla ensin hiljaa ja kommentoida sitten, kun kuulee mitä tj Jorma alkaa puhumaan. Aloitetaan sitten likainen peli, jos on tarvis. Silloin vedetään sitten kaikki mukaan ja selvitetään, että keneltä se työ itse asiassa vähenee - siinä alkavat sitten Jaanankin housut tutista.

No, maanantaina ollaan viisaampia.